Taika mejätreenien jälkeen, kivvaa oli!
Taikan kanssa otettiin pikatreenit ja niiden innoittamina ilmoittauduttiin Kajaaniin mejäkokeeseen, kun oman seuran kokeisiin ei mahduttu. Treenit olivat menneet hyvin ja koira jäljesti innokkaasti, joten mitä sitä turhaan kotona kykyjä piilottelemaan :)
Kajaanissa yövyttiin lomakeskus Koivurannassa omassa pienessä mökissä. Lauantaina Taika hengaili autossa jälkien vedon ajan ja illalla sitten tuuleteltiin mökin ympäristössä sorateillä ja rällättiin metsässä sielun kyllyydessä :)
Niin kaunis on hiljaisuus.
Mejäkokeeseen päästiin heti toiselle jäljelle, oma opastus oli 3. jäljellä, joten melko rankka putki tuli jäljestä, opastuksesta ja jäljen purusta... Olin jo ehtinyt onnitella itseäni Helmiä hitaamman mejäkaverin saamisesta, mutta ilo oli ennenaikainen... :D
Tiesin, ettei Taika tule kulmille juuri pysähtymään, kun niitä ei ole treenattu kotona, joten esittelin alkumakauksen hyvin lyhyessä remmissä kutsuen koiran viereen, jotta alkumakauksella viivähtäisi edes kaksi sekuntia tuomarin arvostelulappua varten ;) Ei Taika mitään jälki-käskyä osaa, mutta ei sille tarvitse kuin näyttää jälkeä niin nenä alkaa käydä. Eka osuus vedettiin melkeen loppuun asti suoraviivaisesti ja reippaalla otteella. Sateen liukastama jälkinaru ja kumihanskat eivät kuitenkaan olleet täysin pitävä yhdistelmä, joten naru pääsi reippaassa jälkitahdissa kahdesti kädestä irti... Tämä aiheutti turhaa juoksemista remmin perässä, kun ei koiraa uskaltanut komentaa seis, ettei jäljestys häiriinny. Lähellä ekaa kulmaa koira teki tarkastusreissua ja oli palaamassa takaisin jäljelle, mutta siihen jäljen viereen olikin ilmestynyt miespuolinen ja maastokovioinen tuomari, joka seisoi puhumatta paikallaan eikä liikkunut tieltä mihinkään. Taika sitten jäi kyräilemaan selvästi epäluuloisena kauemmaksi, eikä uskaltanut enää palata jäljelle tuomarin ohi, sillä tuomarille olisi pitänyt kääntää selkä... Otettiin siitä eka hukka... Matkaa jatkettiin taas innokkaasti ekasta kehoituksesta ja paineltiin jälkitarkasti puskat rymisten eteenpäin (tonnikeiju narunjatkeena nääs...). Sama tuomarin tai oppaan väistäminen, jäljestämisen keskeyttäminen ja kauemmaksi sijaistoimintahaistelua tekemään jääminen tapahtui vielä kerran leveää ojaa ylitettäessä ja viimeisellä kulmalla. Koira ei siis uskalla palata hommiin muiden seistessä liian lähellä. Ekalla kerralla sievästi kommentoin tuomarille koiran väistävän "liian lähellä" ollutta tuomaria, toisella ja kolmannella kerralla tuomari huomasi asian jo selvästi itsekin. Myös tuore hirvenjälki vei koiraa kerran tarkastuskierrokselle ja yksi kanalintu lähti lentoon kuusen juurelta parin metrin päästä, mutta tämänkin Taika jätti rauhaan yhdellä jätä-käskyllä. Ohjaaja teki parhaansa myös häiritäkseen koiran jäljestystä hukkaamalla narun siis kahdesti, tekemällä lennokkaan laskeutumisen pusikkoon kahdesti ja jäämällä saappaasta kerran ojanpenkereeseen kiinni :D
Harmittaa aika pirusti. Miesten väistäminen piti olla jo menneen talven lumia, mutta näköjään verijäljelle tarvitaan vielä tummiin pukeutuneita hiippareita perään, jotka eivät puhu mitään ja näyttävät pelottavilta... Tuomarin arvostelussa koiraa kehuttiin ja kerrottiin sen olevan hieno jälkikoiran alku, kunhan miesarkuudesta saadaan kasvettua pois. Se on sitten mörkökausi tullut uudelleen. Ei auta muu kuin treenata lisää. Kulmatyöskentelyä myös.
My little precious <3
Kylläpä onkin tyytyväisen näköinen mejäilijä :-) Muistan myös, kun Miran-flätin kanssa yritti pysyä jäljillä perässä, siinä sai kyllä olla tarkkana kun oli sata lasissa ja yritti pysyä pystyssä JA olla sotkeutumatta jälkiliinaan...mäyräkoiran vauhti on huomattavasti inhimmillisempi :-) Ihana Helminaattori uuden pallonsa kanssa, se oli varmaan mieluinen tuliainen! :-))
VastaaPoista