Luonnon oma kuntosali ja rally-tokoepikset

Havainto jäniksenjäljistä ja toive papanoista... 

Meillä riittää lunta. Ei kiitos enään yhtään enempää. Tytöt ovat iloisia lumikinosten kasvaessa koko ajan korkeammiksi ja korkeammiksi lumivuoriksi, joidenka päällä varsinkin Taika tykkää leikkiä vuorikaurista ja spurttailla ylös ja alas. Ihan hyvää jumppaa agilitykoiralle :)

Eilen kävimme taas viikonlopun pidemmällä maastolenkillä. Moottorikelkka tuli vastaan polulle päästyämme, mikä pelasti kyllä maastolenkin. Kelkan uraa oli paaaaaaljon helpompi kävellä. Lenkin loppupuolella Helmi päätti hajustautua puoli vuotta maastossa viruneen sorsarukan jäänteillä, tosin ulkoisesti vain, onneksi... Se ei flatti ihan heti lopeta raadon päällä pyörimistä, vaikka äiskä juoksee erisuuntaan, kun tietää tässä olevan nyt erittäin harvinainen tilaisuus nature-parffyymin hankkimiseen, ja eihän se äiskä kovin kauaksi siellä lumihangessa vielä tarvittavassa 8 sekunnissa ehdi... :D Ole siinä vihainen sitten... :D

Enkä istu!

Eriparikolvat

Loppumatkasta päätin oikaista yhden ojan ja luonnonniityn kautta takaisin auratulle tielle, kun tottakai se 100m uppohankikävely on nopeampi vaihtoehto, mitä 300m pidempi kiertäminen ojanvartta ja tallottua polkua pitkin. Koirat nomekävelyasetelmaan ja ei muuta kuin ojan rinnettä alas ja menoksi. Ensimmäinen O-OU-tunne tuli siinä vastarannalla. Ojan rinne on n. 4m korkea, ja siinä oli lunta minua haaroihin asti... Noo, se ei vielä tuntunut muuta kuin asennekysymykseltä. Koirat eivät päässeet lumihangessa edes pomppimalla eteenpäin, joten ne tulivat minun takanani rinteen ylös, lumessa kaulaa myöten uiden. Niityllä koirat keksivät uida mahallaan, mutta upposivat silti joka toisella askeleella pohjia myöten hankeen. 3 kertaa piti pysähtyä huilaamaan, ennen kuin hikisenä ja puuskuttaen kierin vihdoin ja viimein tielle viimeisen tienpintareen yli :D Lunta oli niityllä minua haaroihin asti, päällä teräshanki ja pehmeää höttöä alla. Varsa-askeleella ei voinut edetä, kun ei jalka noussut tarpeeksi ylös eteen, joten eteneminen tapahtui aitajuoksuaskeleella, ja hyvin hitaasti... Helmi tosin hoksasi ottaa kuntoharjoittelusta kaiken irti, kun se hoksasi melko tuoreet kanin jäljet, ja ne pienet pyöreät energianapit siellä lumen pinnalla ;) 

Tien pintareella otettiin sitten "kuvaustauko", kun jalat olivat niin hyytelöä, etteivät vähään aikaan kantaneet. Lumikengät olisivat ihan hyvät... 

Tauolla

Illalle olin varannut tytöille rally-tokoepikset. Taikalle ALO-luokkaa ja Helmille testimielessä VOI-luokkaa. Meillä on Helmillä yksi AVO-luokan virallinen tulos viime kesältä, sen jälkeen ei ole virallisesti kisattu. Luokkanousu olisi ehkä kuitenkin mahdollinen vielä tänä keväänä tai kesänä, eikä rally-epiksiä hirveän paljoa ole, joten tuli mieleen testata Helmin osaamistasoa "kisatilanteessa". Kotona se osaa kyllä kaikki VOI-luokan erikoiset käännökset, mutta niiden onnistuminen vaatii koiralta keskittymistä ja kuuntelua, mikä ei taas innosta pomppivalle rallyfanaatikolle ole mikään itsestäänselvyys, varsinkaan alkuradasta :D Helmillä ensimmäiset 3 kylttiä menee yleensä radalla veitsenterällä keikkuen, kun minä yritän pitää sen jossain määrin maantasossa, ja koira on nauttinut lähdössä vähän liikaa jekkubatteryä ;) 

Taika aloitti kisat starttaamalla kolmantena radalle. Lähtö oli radan toisessa päässä, ja lähtölupaa piti odotella vähän aikaa. Taika hymyili kuin naantalin aurinko jo lähdössä :) Rata meni paremmin kuin olin odottanut. Jopa juosten pujottelu ja 90 asteen käännökset sujuivat nappiin! Taika oli tarkkana, hymyili koko radan ajan, teki tarkasti ja ilman yhtään ylimääräistä liikettä, joten tiesin itsekin odottaa hyviä pisteitä, mutta täydet 100/100p oli erittäin mukava ylläri! Tuomarin kommentti "Superiloinen koira ja ohjaaja!" lämmitti kovasti mieltä :D Palkaksi tuli tottakai kaninkarvan kanssa biletystä ja lesoilua, kananfilettä ja puolet iltaruuasta :) 

Helmi oli odottanut nollakelissä omaa vuoroaan autossa, haalari ja takki päällä. Hallissa käytiin kahdesti ennen omaa vuoroa, ensin purkamassa ylimääräistä intoa, ja sitten treenaamassa keskittymistä ja rauhoittumista. Fiksu koira kuitenkin tietää, millon omaa ratavuoroa oikeasti odotetaan, sen ilme olisi ollut kiva saada nauhalle :D 

Alussa Helmi otti kunniakierrokset minun ympäri, kun odotettiin meidän vuoroa. Perusasentoon se piti ottaa kolmesti, ennen kuin istui suoraan. Meillä ei yleensä tästä asiasta neuvotella, mutta kierroksia oli niin paljon. Ensimmäisellä kyltillä oli istu-seiso-istu perusasennossa, eli kaukon asentomuutoksia. Ei ongelmaa, eikä edes etukäteen pelkäämääni askellusta esiintynyt virhepisteiden veroisesti. Toiselle kyltille mentiin kirjaimellisesti kahdella jalalla perusasennossa tanssien, jos sitä nyt perusasennossa seuraamiseksi voi kutsua ;) Spiraalia lähestyttäessä se markkeerasi innoissaan tuomarin, ja ensimmäinen käännös meni koiran kylkeen tömähtäen, kun koira ei reagoinut hartialinjan muutoksen mitenkään, eikä katsonut minua. Uusinta, ja ilmeisesti erittäin hyvään saumaan tullut keskeytys flattiherneille, sillä siitä eteenpäin kontakti priimaa, hymy takapuolessa asti, ja tekeminen Helmimäisen tarkkaa ja innokasta. Liikkeestä seisomisessa kääntyi tassun noston verran minun kiertäessä koiraa ja palatessa takaa kohti. Lisäksi minun piikkiin yksi liian läheltä tehty kyltin ohitus, koiran takajalka kolaroi käännösessä liian pienen tilan takia. Kaikki vaikeimmat VOI-luokan käännökset oli peräkkäisinä tehtävinä radan loppusuoralla, mutta koira veteli ne läpi kuin vanha konkari, puolenvaihtoja ja meidän viimeisimpänä opeteltua "tuplakäännöstä oikealle" myöten! 

Rata päättyi iloisiin tunnelmiin, mutta vielä oli se meidän kauhuskenaario, Käytösruutu jäljellä. Rally-tokon ylemmissä luokissa toinen koirakko siis suorittaa rata-alueella paikallaoloa, kun toinen koirakko suorittaa kytkemättömänä rataa. Ei mikään läpihuutojuttu häiriöherkälle Helmille, joka turhautuu paikallaoloissa... Tällä kertaa liikkeenä 2min paikallaolo perusasennossa. Eihän se liikkeenä teknisesti ole hankala, mutta kuinka monella tokokoiralla tulee treenattua pa:ssa istumista häiriön alla 2min putkeen, kun liikahtaa ei saa tassukaan, eikä koiraan saa koskea? :D Radalla oli onneksi hiljainen koirakko, ja juttelin koiralle koko ajan rauhoittavasti, ettei se kerkeä keskittyä liikaa toisen koirakon tekemisiin. Radan loppusuoralla koirakko teki rataa suoraan käytösruutua kohden lähetyen, lähimmillään vain 3m päässä meistä poispäin kääntyen, joten nitropurkki alkoi tuntua melko hyvältä ohjaajan lisävarusteelta siinä vaiheessa... :D Käytösruudusta kirjaimellisesti juostiin pois, olin niin helpottunut sen loppumisesta!!! :D Helmille myös superpalkkaus radan jälkeen, hyvin kiitollisia rapsutuksia nyt unohtamatta. 

Voittajaluokan epävirallisesta korkkauksesta pisteitä Helmille siis 93/100, sijoitus 3/3, ja tuomarin kommentteina "Ohjaaja tyyni ja rauhallinen vaikka koira innokas". En kerennyt muiden suorituksia katsomaan, mutta hyvin ne vetivät! :) Ehkä me uskalletaan joskus harkita VOI-luokan korkkausta ihan virallisestikin, jos vaan AVO-luokka keretään kisata läpi. Tähän loppuun voisi heittää taas sen meidän tunnuslauseen; "Kyllä Helmi osaa, kunhan vähän vaan keskittyy!" :)

Taika ja lumihiutaleet